keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Hello blogikansa!

Täällä taas...


On vieräthänyt vähän yli kuukausi, kun ilmoitin tauostani täällä.
Elämä on heitellyt puolelta toiselle viimeisen puolentoistakuukauden aikana. Ollut iloa ja surua, menetyksiä ja palautuksia. Ei mitään tasaista ole todellakaan ollut. Ahdistusta, valintoja, päätöksiä ja vitutusta oksennukseen asti. Mutta ehkä tämä elämä alkaa tästä pian voittamaan, kun saa elämänilon takaisin, mutta koska? Heaven only knows...

Painon saralla on tapahtunut paljonkin.  Paino on pudonnut hienosti ja nyt kaiken kaikkiaan on tullut pudotettua 65,4 kiloa ja olen hurraillut sille :) ..mutta ennenkö te vielä hurraatte, niin mulle on tullu 2 kiloa yli kuukauden aikana takaisin! Oon vaan syöny ja syöny ja vielä kerran syöny. Leikkaus ei takaa sitä, että ei voisi lihoa enää koskaan. Se on ihan itsestään kiinni mitä suuhunsa laittaa leikkauksenkin jälkeen.

Tänään kuulin töissä ollessani eräästä naisesta, joka oli käynyt saman leikkauksen läpi muutama vuosi takaperin ja hän ei ole laihtunut oikeastaan pätkääkään, vaan on siis yhtä isokokoinen kuin aina ennenkin, mutta hän täyttää todennäköisesti vatsansa suklaalla ja sipseillä ym. paskaruualla.
No ei takerruta tähän, se on hänen elämäänsä.

Jämerä juttu, että vaikka kaksi kiloa on tullut takaisin, silti vyötäröltä on lähtenyt 1,5cm ja lantiosta/eturepusta sentti. Sitä ihmettelen.. Missä ne kaks kiloa on? Jaloissa? Käsissä? Vai missä?

Tämä syöminen on ollut ihan hirvittävää viimeaikoina ja joka tunnin välein pitäisi muka jotain syödä. Nälkä ei ole, mutta mieliteot sitäkin kovemmat, enkä saa niitä loppumaan. Kauralastukekseistä kera Gotler-siivumakkaran ja sinapin on tullut mulle ongelma. Eräänä aamuyönä mun alkoi tehdä sitä yhdistelmää mieli ja pakkohan mun oli sitä saada ja hyvää oli :D Nyt siis olen koukussa.

"Pikkusisko" tuli kylään kaverinsa kanssa ja avattiin uusi paketti kauralastukeksejä ja lähdin sitten hetken päästä pois äidin luota ja sielä paketissa ei hädin tuskin ollut kuin 8 keksiä kun tulin takaisin. Meinasin saada raivarin ja olin aiva hermoromahduksen partaalla.. Mitä mulle on tapahtumassa? Oonko sekoamassa? Kyse oli vain kekseistä?

Mä oon heränny monena yönä äidin luona siihen, että mun on pakko saada niitä kauralastukeksejä ja menny unisena ja sekavana keittiöön niitä mussuttamaan tai sitten mussutan niitä sängynreunalla silmät kiinni istuen ja sitten jatkan nukkumista. Mä ajattelen koko ajan mitä ihmeellisempiä ruokayhdistelmiä ja niitä olisi pakko saada heti! Makaroonilaatikosta on tullu mun uusi ystävä, sitä voisin syödä vaikka koko ajan. Ja nyt, kun oon löytäny rakkauden leipägrilliin uudestaan, en malta lopettaa! Ja joka kerta kun syön sitä leipää, niin oon ihan turvoksissa ja ähkyn ja puhkun.

Tänään söin töissä vaan salaattia ja leivän ruokatunnilla, että ei oikein tulisi taas raskaasti syötyä ja kannatti se salaatti ja leipä :) Töiden jälkeen treffailin kaveria huoltoasemalla ja mitäs mä taas tein, energiajuoma ja käriste! Ei taivas! Tosin siitä oli jokunen aika, kun olin syöny viimeksi ennen tuota "ruokaa". Nyt istun isän luona ja istuskelen tässä koneella, kirjoittelen tätä ja pian saisin mennä  valmiiseen ruokapöytään, kanaa ja riisiä, nam :)


Sori tämä kuvaton postaus, mutta tässä mun kuulumisia viime kuukaudelta. Tiedän saavani tämänkin postauksen alle kaikkia paska-haukkuja, mutta tiedättekö, ei kiinnosta! :D Mun elämässä on muutakin mietittävää ja murehdittavaa kuin teidän "anonyymien" paskanjauhanta.


Kiitos, hei ja palaillaan taas :)



-Tiina-

4 kommenttia:

  1. Nyt ollaan Helmikuussa ja mennyt aika on niitä elämän ja muiston "helmiä" jotka seuraa meidän mukana läpi elämän. Jos epä onnistuit "tunteen" saralla, niin on kuitenkin yksi lohtu tässä kovassa elämän pyörteessä. Saat olla "YLPEÄ" ainakin yhdestä asiasta, onnistuit ainakin siinä missä moni vielä edelleen miettii. Nimittäin "kiloissa" joita jokainen kantaa mukananaan enemmän tai vähemmmän,vaikka sinun kilojesi takana oli ja on sairaus edelleenkin. Itse kullakin on omat surunsa ja murheensa. Mutta mistä sinua varmaan monikin "kadehtii" tässä rikkinäisessä maailmassa, sinulla on kuitenkin ISÄ ja ÄITI, vaikka heilläkin oli "taistonsa" mutta heillä ei ole ketään muuta kuin sinut ! Jotka kannustaa sinua joka asiassa ja valinnassa. Joten nosta "elämäsi purje" korkealle ja seuraa sinne minne sinun sydämesi vie, sen vahvempaa voimaa ei ole, eikä elämä ei ole mitään, jos ei seuraa omaa sisintään. Niin minä olen tehnyt, vaikka ei ne päivät ole aina olleet niin aurinkoiset kuin haaveilin, mutta olen elossa ja elän edelleen täysillä ja kuuntelen sitä mitä sydän sanoo ! Tee sinäkin niin, sinä olet yksi Aaltoselainen ! Eli "Tsemppi". Vaikka näyttää, että vaikeuksiin hukkuu, silti elämä kulkee eteenpäin. Halit sulle taas kerran ! "Täti" pohjanlahden takaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas ihanista sanoista.<3 Kyllä tässä kuukauden aikana on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Elämästä nauttiminen on ollut jokseenkin haastavaa aika ajoin ja on ollut valonpilkahduksiakin kyllä, mutta nyt taas tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle. Elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut ja tunteita ei voi pakottaa, ei omia eikä toisten. Eikö tämä Aaltoselainen kohta löydä jonkun oikean suunnan elämälleen.

      Poista
  2. Mihin olet kadonnut? :(

    VastaaPoista
  3. En ole kadonnut mihinkään, ollut vaan tosi paljon juttuja, ettei ole ehtinyt keskittymään blogiin hetkeen. Lupaan lähiaikoina kirjoitella :)

    VastaaPoista