tiistai 20. joulukuuta 2011

Heippa!

Aloitin uuden blogin koskien elämääni mahalaukun ohitusleikkauksen jälkeen. Kerron ensin vähän faktoja leikkauksesta (jos jota kuta kiinnostaa) ja omasta leikkauksestani ja sitten kuinka minulla on leikkauksen jälkeen mennyt.


Elikkä mahalaukun ohitusleikkaus


Leikkaukseen pääsyn perusteet:

Laihdutusleikkauksia suoritetaan henkilöille jotka kärsivät sairaalloisesta ylipainosta (painoindeksi yli 40) ja joilla ruokavaliohoito ja fyysisen aktiivisuuden lisääminen eivät ole tuottaneet haluttua vaikutusta ruumiinpainossa. Useimmat leikkauksen läpikäyvät henkilöt kärsivät lisäksi vakavista lihavuuteen liittyvistä liitännäissairauksista, kuten tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista, korkeasta verenpaineesta, tyypin 2 diabeteksesta, metabolisesta oireyhtymästä ja/tai sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksista tai muista lihavuuteen liittyvistä sairauksista. Mikäli liitännäissairaudet ovat erityisen vakavia, leikkaukseen pääsyn rajana voidaan käyttää myös painoindeksiä 35. Lisäksi tarvitaan lääkärin arvio siitä, että henkilö pystyy todennäköisesti noudattamaan toimenpiteen jälkeen välttämättömiä syömisrajoitteita. Ahmimishäiriöistä kärsiville leikkauksia ei suoriteta, sillä ylensyöminen toimenpiteen jälkeen voi aiheuttaa voimakkaita komplikaatioita.


Itse leikkaus:

Mahalaukun ohitusleikkauksessa kirurgi tekee pienen mahalaukkupussin. Pussi on suoraan yhteydessä ohutsuolen keskimmäiseen osaan eli tyhjäsuoleen. Leikkauksen jälkeen aterian aikana ruokaa kertyy pussiin nopeasti. Koska pussi täyttyy pienestä määrästä ruokaa, mahalaukun yläosa lähettää pian aivoihin kylläisyydestä kertovan viestin, ikään kuin koko mahalaukku olisi täynnä. Vatsalaukun ohitusleikkaus, eli gastric by-pass leikkaus tehdään tähystysleikkauksena. Sen kesto on käytännössä reilu tunti. Toipumiseen osastolla menee potilaasta riippuen 1-4 päivää. Tämän jälkeen syöminen aloitetaan nesteenä, sitten soseena ja lopuksi jatketaan normaalilla ruoalla. Syömisen määrä laskee radikaalisti. Ruoka-annos on 1,5-3 dl. Leikkaus ei yksistään tehoa lihavuuteen. Lisäksi vaaditaan omaa aktiivisuutta liikuntaan ja syömisen tarkkailua loppuelämän.
Elimistöön imeytyy myös vähemmän ravintoaineita ja energiaa ruoan ohittaessa ohutsuolen ensimmäisen osan eli pohjukaissuolen. Vaihe, jolloin ruokaan sekoittuu mahanesteitä, sappea ja haimanesteitä viivästyy ja normaaliin ruuansulatukseen verrattuna ruoka sulaa myöhemmin. Tämän vuoksi, joudut loppuelämäsi syömään ravinnelisiä, B- ja D- vitamiineja, Kalsiumia ym.



Sitten oma tarinani leikkauksesta ja toimenpiteistä ennen sitä:

Tämä koko prosessi on alkanut etenemään huhtikuusta lähtien, jolloin lähete keskussairaalaan lähti omalta terveyskeskuslääkäriltä. Sairauksieni ja painoindeksini puolsivat leikkausta ja lähete laitettiin. Leikkausta olen miettinyt puolisen vuotta, ennen lähetteen lähettämistä keskussairaalaan.

Monien laihdutusyritysten ja liikunnan lisäämisen aikana, on painoni saattanut siltikin nousta. Yhdessä vaiheessa söin laihdutuslääkettä nimeltä Reductil, enkä laihtunut kiloakaan. Terveyskeskuslääkärini sanoi minulle mennessäni keskustelemaan asiasta, että "iso muutos on tulossa elämään, jos tätä todella haluat, mutta se on sinun ainut "pelastuskeino", koska näiden sairauksien seurauksena sinulla on mahdottomuus laihtua normaalipainoiseksi koskaan." Toki tiesin sen itsekin, mutta hyvä oli se varmistus kuulla vielä lääkärin suusta, että niin sanotusti minulla ei ole paljon tehtävissä itse.

Kun lähete laitettiin huhtikuussa, jo toukokuussa oli ensimmäinen käynti sisätautipoliklnikalla ja ravitsemusterapeutilla. Verikokeita otettiin kuukausittain, mahalaukku tähystettiin ja se ei ollut niin miellyttävä kokemus. Ravintolisiä jouduin syödä ennen leikkausta sen 8kk. Marraskuun puolessa välissä aloitin ENE-dietin (Erittäin Niukka Energinen- dietti n. 550kcal/vrk), joka on erittäin tärkeä osa leikkausta.
Ideana dietissä on se, että maksan ympäriltä oleva rasva vähenee, niin on helpompi leikata vatsalaukun lähettyvillä. ENE- dietillä laihduin 15,5kg. Joulukuun ensimmäinen päivä oli viimeinen käynti ravitsemusterapeutilla, samaan käyntiin oli lisätty verikokeet, ultraääni, spirometria (mitataan keuhkojen toimivuutta, joka minulla oli todella hyvä vaikka polttelenkin), sydänfilmi ja esikäynti, missä kerrottiin leikkauksen kulku, otettiin paino, pituus ja mitattiin muita ruumiinosia, käytiin läpi lääkitykset ym.

Leikkauspäivän aamuna 14.12 sain ainoastaan juoda sitruunanmakuista "hiilaripommia" 4dl sen vuoksi, että leikkauksen jälkeen juomasta olisi parempi olo. Menin aamulla 8ksi sairaalaan Preoperatiiviselle osastolle ja siellä minulle vaihdettiin leikkausvaatteet, punnittiin ja kerrottiin taas leikkauksesta. Sitten minut ohjattiin odotustilaan, jossa oli mahtavat mekanismituolit, joissa oli kiva loikoilla. Onneksi mieheni oli mukana, niin ei jännittänyt niin kovasti.

Eniten mua ihmetytti se, että mulle ei ollut merkitty esilääkitystä ollenkaan. Joten oli pakko pyytää, koska jännitti kuitenkin sen verran kovaa. Huvitti katsella odotustilassa kahta naista, jotka saivat esilääkityksen ennen mua. Noin 10min esilääkityksen saannista he kumpikin nuokkuivat pää rinnassa ja lehden sivu ei kääntynyt puoleentuntiin :D Itse sain yhden kappaleen 10mg Diapamia ja jotenkin tuntui, ettei se vaikuttanut missään. Ne kaksi naista vietiin rullatuolissa leikkaussaliin ja minä kuitenkin kävelin itse :D

Ainoita asioita mitä leikkaussalista ennen nukutusta muistan, on se, että sielä oli kovin kylmä ja kysyinkin heiltä, jotka pörräsivät ympärilläni, että eikö teidän oo kylmä täälä, niin vastaus oli vain, että "tähän tottuu" ja senkin sanoi sairaanhoitaja, jolla oli t-paita päällä! Sitten toinen juttu, anestesialääkäri näytti Huippis- tuomari Sakari Majantieltä ja se hinkkas mun otsaa "santapaperilla" ja laittoi jotakin lappuja mun otsaan kiinni. Sairaanhoitaja laski mun housuja ja laittoi mulle pumppusukat, jotka hieroivat jalkoja ja olisin voinu ottaa ne kotiinki mukaan, ne oli niin ihanat :) Sitten joku toinen mies piti happimaskia mun naamalla ja viimeinen muistukuva oli se, kun tämä "Sakari Majantie" sanoi mulle, että nyt laitan sulle nukutusaineen ja antibiootin, sitte en oo enää tienny mistään mitään.

Leikkauksen aikana mun verenpaineet laski, että ne olivat joutuneet odottaa hetken, ennen kuin jatkavat ja laittamaan lisää nukutusainetta. Leikkaussaliin menin suurin piirtein puoli 11 ja heräämöön mut on viety varmaan 1 aikoihin ja ensimmäisen kerran aukaisin silmät vähän 1 jälkeen.
Kipuja oli valtavasti, mutta onneksi sain kunnon lääkityksen ja sitten melkein nukuinkin koko ajan. Osastolle mut siirrettiin heräämöstä puoli viiden aikoihin iltapäivällä ja mun kämppäkaveri kysyi, että onko sut leikattu ja muistan, että mutisin vihaisesti, että on ja sitten en puhunu enää mitään sille naiselle loppupäivänä, kun olin niin kipeä. Mun äiti ja mies tuli katsomaan mua kuuden aikoihin ja en oikein muista siitä mitään. Jutellut olin kovasti ja taas nukahtanu hetkeksi ja taas jutellu, että se siitä vieraista sitten :D

Illalla sitten toinen mun kämppäkaverista alkoi kuorsata niin lujaa, että pyysin jotakin sellaista ainetta, millä saisin nukuttua siinä metelissä ja valitin aika kovaan ääneen asiasta, kun tajusin, että hän on ruotsinkielinen, niin hän ei ymmärtäisi. No, sairaanhoitaja toi mulle korvatulpat. Sanoin sitten, että ei näillä mitään nukuttua saa. Ja se toinen kämppis halusi kanssa korvatulpat juuri kyseisen ruotsinkielisen rouvan kuorsauksen takia. No kun sairaanhoitaja lähti, tämä ruotsinkielinen rouva tokaisi sitten, että " Hyvää yötä ja kauniita unia." Voi taivas, että mua hävetti, kun luulin, että se ei ymmärrä suomea ja saatika vielä puhu suomea! Mitäs siihen sitten vastaat muuta kuin, että samoin :D

Yöllä mun luona kävi sitte sairaanhoitaja n. 2 tunnin välein mittaamassa verenpaineita ja verensokeria ym. Mutta kaikki oli ihan kohdallaan. Sitten kun mun pumppusukat alkoi löystyä, ne alkoi pitämään sellaista piipittävää ääntä, soitin kelloa ja sitten joku toinen hoitaja tuli laittamaan niitä tiukemmalle, että se piipitys lakkaisi. En tiedä olinko niin lääketokkurassa vai mitä, mutta se hoitaja oli ihan mun serkun kaksoisolento. Se oli niin sen näköinen, mutta ei voinut kuitenkaan olla mun serkku :D Aamulla heräsin kuuden jälkeen ja muutkin kämppikset olivat jo heränneet ja sitten siinä juteltiin kaikennäköistä.

Päivän aikana ennen mun kotiutumista mun luona kävi sitten mut leikannut kirurgi, ravitsemusterapeutti, sairaanhoitaja ja sitten fysioterapeutti. Fysioterapeutin mukaan, sain liian vähän sairaslomaa mun työhön nähden, että mun pitää ainakin viikko hakea vielä lisää jos ei enemmänkin, kun sairasloma loppuu. Inhottavaa, kun haluaisi äkkiä palata normaaliin elämään, tai no mikä on sitten normaali mutta... Ei huvittaisi maata ja olla tekemättä mitään. Sitten kun fysioterapeutti lähti, tuli ravitsemusterapeutti, joka on kyllä maailmasta ihanin<3 Pian sen jälkeen sairaanhoitaja toi mulle kotiutuslaput ja kasan reseptejä, joita sitten "kannan mukanani" koko lopunelämää. Sitten pääsin kotiin! Yksi yö sairaalassa riitti mulle kiitos :)

No, kotiin päästyäni menin sänkyyn makaamaan ja sitten se alkoi... Ihan armoton kylki- ja olkapääsärky. Itkin ja huusin kun sattui niin lujaa ja sitten kun siitä tokenin, niin soitin sille osastolle jossa olin ollut ja pyysin omahoitajani puhelimeen. Selitin asian hänelle ja hän kysyi hölmistyneenä, että "eikö sulle kukaan ole puhunut mitään?" Kysyin sitten, että mistä? "No sinuun on pumpattu leikkauksen aikana ilmaa ja se aiheuttaa hermosärkyjä ja pallehermoilla on yhteys kyljen- ja olkapäähermoihin. Tuota voi kestää parisen päivää."  No selvisipä tuokin ja onneksi hermosäryt ovat jo takanapäin.

Vietin 4 päivää leikkauksesta äitini hoivissa ja sunnuntaina tulin vasta kotiin mieheni passattavaksi. Saan puettua itse muuten, mutta sukkia ja kenkiä en saa jalkaan itse. Olen oikeastaan nukkunut koko ajan tai maannut, koska kauaa ei jaksa ylhäällä olla. Eilen olin pisimmän ajan ylhäällä, joka oli vain puolitoistatuntia. Sitten alkoi jo kroppa sanoa, että lepää lepää ja lepää. Vatsa on mustelmilla ja todella ruma :D Nyt leikkauksesta on kulunut kuusi päivää. Olo on ehkä vähän parempi, mutta kyllä sitä vain huomaa, että kunnossa ei todellakaan ole. Ruokaa on mennyt vaihtelevasti 1,5dl-2dl kerralla, mutta sitten masu jo kiittää :) Perjantaina saan käydä poistattamassa tikit.

Tässä oli tämä mun tarina. Aika pitkä siitä tuli, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea :)

Tällä viikolla on se odotettu joulu. Mä en niinkään joulua odota, niin kuin en parina viime vuonnakaan. Ei ole vielä tuo joulufiilis yllättäny mua tänän vuonna, mutta toivottavasti nyt edes viimeistään aattona olisi vähän joulumieltä :) Muutenkin aika ankea joulu tulossa, kun ei olla koko perhe koossa, sitten saa maata suurimman osan aikaa, kinkkua ei saa syödä jne... No, elämä on valintoja täynnä ja minä oon valinnut näin, enkä vaihtaisi päivääkään pois :)


Mutta kaikille oikein hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2012!



Terveisin

Tiina

8 kommenttia:

  1. et todellakaa mee töihin ennenku lääkäri antaa luvan!!! <3:llä systeris :)

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Hienosti ja rehellisesti kirjoitit! Toi leikkauksen jälkeisen ilman poistuminen on todella tuskaa! Mulla oli sama tilanne sterilisaatio leikkauksen jälkeen. Liikkuminen auttoi ilman poistumista.

    Sulla on varmaan joku lääkitys estämään veritulppia? Liiku kuitenkin niin paljon kuin pystyt, vähän aikaa kerraan useasti päivässä. Mutta on sua varmasti näin neuvottukin:)

    Tsemppiä sinulle! Olet rohkea nainen ja löytänyt elämästä tärkeimmän asian; oma terveys! Nauti pienin askelin uudesta Tiinasta! HIENOA <3 T: Tarja H.

    VastaaPoista
  3. Voi systerini. Mulla on sairaslomaa tammikuun puoleenväliin ja sitten aloitan viimeisen työharjoittelun :) Tarja: Ei mulla oo veritulpan ehkäisyyn mitää lääkitystä. Kiitos tsempeistä, päivä kerrallaan :)

    VastaaPoista
  4. Hienoa kuulla tilanteestasi hyvin yktyiskohtaisestikkin! Iso muutos neidillä, tulevalla rouvalla edessä, mutta mahtavaa! Voimia kuntoutumiseen ja rauhaisaa joulua! :) ps. tästä blogista varmaan hyötyä ihmisille, jotka ovat samassa tilanteessa! :)
    ^Micaize^

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos MK :) Joo no rouva musta ei tuu vielä hetkeen :) sitte vasta kun mahtuu sellaiseen pukuun mistä oon aina haaveillu :D ja jos tuo äijä mua vielä katteloo kauan :D

    VastaaPoista
  6. Luin! Ja todella paljon tsemppiä sulle, tästä alkaa uusi kappale elämässä :)
    Kiva myös lukea miten tuollainen leikkaus suoritetaan, ja sun kokemuksia siitä. On kyllä tuo lääketiede kehittynyt pitkin harppauksin, kun ajattelee että nykyään ei tosiaan tartte edes vatsaa avata ja voidaan silti tehdä leikkauksia suolistossa ja maksassakin. Sairaalassakaan ei sen takia enää tartte juurikaan maata ja toipuminenkin on paljon nopeampaa kun haavat on paljon pienempiä ja kudosta vaurioituu mahdollisimman vähän.
    Toivottavasti muuten pääsis joskus kyläilemään teillä ja näkemään suakin pitkästä aikaa, kun vanhoja kavereita ja tuttuja näkee enää todella harvoin ja yleensä vain sattumalta.

    VastaaPoista
  7. Voi olis kyllä Laura tosi kiva nähdä :) Tuu Veeran kans käymään välipäivinä, kun Jurvas oon ainaki silloin :)

    VastaaPoista
  8. Joo vois tulla. Oon kyllä töis mut oon aikases aamuvuoros niin oon jo kahden mais sit kotona jo. Pitää Veeran kans sopia miten sille käy :)

    VastaaPoista